Suomen Cupin finaali lauantaina 3.2.

Miesten Suomen Cup
LOPPUOTTELU
BK-46 – HIFK
La 3.2.2024 klo 16:00
Cocks Arena, Riihimäki

Suomen Cupin välierissä nähtiin kaksi tasaista ja jännittävää ottelua. Perjantain ensimmäisessä matsissa BK-46 ja Cocks pelasivat tasaväkisen ensimmäisen puoliajan (17-18), mutta toisella jaksolla BK-46:n johto kävi suurimmillaan neljässä maalissa. Lopputurnauksen isäntäjoukkue Cocks nousi kuitenkin tuntumaan ja Teemu Tammisen rankkari tasoitti pelin ajassa 59:35. BK-46 ajoitti viimeisen hyökkäyksen täydellisesti ja Nico Rönnbergin voittomaali kirjattiin aikaan 59:59. Toisessa välierässä Grankullan ja Helsingin IFK:t ottivat mittaa toisistaan kolmen tasaisen liigaottelun jatkeeksi. GrIFK piti matsia käsissään parin maalin erolla heti kahdesta avausmaalistaan lähtien. HIFK sai parhaat tehonsa pintaan vasta toisen jakson puolivälissä, kun 19-17 takaa-ajo kääntyi Rödan 20-22 johdoksi 49 minuutin kohdalla. HIFK ei enää luopunut johdosta, vaan varmisti finaalipaikan loppuhetkillä Vili Leppäsen ja vahvan matsin pelanneen André Uddin maaleilla.

Suomen menestynein käsipalloseura BK-46 on liigamestaruuksien lisäksi juhlinut myös Suomen Cupin mitalipeleissä. Ennen tämän vuoden finaalia BK-46 on esiintynyt loppuotteluissa jo 21 kertaa, ja Cup-pokaali on lähtenyt Karjaalle ennätykselliset 14 kertaa. HIFK:lle lauantain Cup-finaali on kahdeksas käynti viimeisessä pelissä. IFK:n finaalikerrat ovat eri sukupolvien kokemia, sillä 4 ensimmäistä finaalia pelattiin vuosien 1975-1988 välillä, ja neljä seuraavaa loppuottelua on nähty väritelkkaristakin vuosina 2012, -16, -19 ja 2024. HIFK saavutti neljä Cup-mestaruuttaan neljällä ensimmäisellä yrityksellä, tällä vuosituhannella finaaleista on tullut vain pelikokemusta.

Tämän kauden kohtaamisissa BK-46 on ollut selkeästi niskan päällä. SM-Liigan runkosarjassa joukkueet pelasivat kolme keskinäistä peliä, ja BK-46 oli liigan ainut joukkue puhtaalla pelillä IFK:ta vastaan. Kaksi ensimmäistä peliä BK pyyhki 14 maalin erolla 33-19 Karjaalla ja 24-38 Kalliossa, kunnes tammikuussa erona oli tyrmäävä 37-17.

Joukkueet ovat kohdanneet Cup-finaalissa vain yhden kerran vuonna 1988, kun HIFK edellisen kerran toimitti Suomen Cupin voittopokaalin Stadiin. Kaudella 2021-22 BK-46 voitti 2. kierroksen kohtaamisen maalein 25-35, ja 20-21 jengit kohtasivat välierässä BK:n jatkaessa mestareiksi asti. HIFK:n edellinen Cup-voitto BK:sta nähtiin kaudella 18-19, kun 2. kierroksen ottelu Karjaalla päättyi HIFK:n 28-31 vierasvoittoon.

HANDIS.TV NÄYTTÄÄ KAIKKI SUOMEN CUP-OTTELUT SUORINA LÄHETYKSINÄ

Cupin Final4-turnauksen jokainen ottelu lähetetään suorana Handis.tv-suoratoistopalvelun kautta. Jos olet jo tehnyt kuukausi- tai vuositilauksen HIFK:n liigamatseista, näet Suomen Cupin tunnukset omilla tunnuksilla ilman lisämaksua!

Handis.TV-sivustolta voit Suomen Cupin lisäksi ostaa yksittäisiä SM-Liigan ottelulähetyksiä hintaan 5,90 eur / ottelu, tai kuukausipassin SM-Liigan kaikkiin matseihin hintaan 9,90 eur / kk. Voit myös ostaa koko käsipallokauden kaikki lähetykset kertasummalla 69 eur.

Tekemällä tilauksesi HIFK:n joukkuesivuston kautta tuot taloudellista tukea suoraan omalle joukkueelle. Tue suosikkijoukkuettasi ja nauti SM-Liigan kaikista otteluista koko kauden ajan! Mene osoitteeseen handis.tv/hifk-handball-men/ ja tilaa katseluoikeus suosikkijoukkueesi kanavalta.