A-pojille iso harppaus kohti välieriä

Junioritoiminta|28.4.2024

A-nuorten SM-sarja
Puolivälierä 1/2
Pargas IF – HIFK  20 – 36 (11-21)

Runkosarjan voittaja GrIFK saavutti ainoan paikan välieriin, muut kolme osallistujaa ratkaistaan kaksiosaisten puolivälierien kautta. Sarjassa kakkospaikalle sijoittunut HIFK sai vastaansa seitsemännelle sijalle jääneen Pargas IF:n, joka edellisessä kohtaamisessa aiheutti Rödalle yhden kauden kolmesta tappiosta.

IFK lähti hakemaan revanssia Paraisilta hyvällä latauksella. Viljo Ukkonen piti PIF:n nollilla lähes 9 minuuttiin asti, samalla kun HIFK aloitti matsin neljällä peräkkäisellä maalilla. Yhden PIF-kavennuksen jälkeen HIFK iski jälleen viisi maalia putkeen, ja otti vakuuttavan 1-9 johdon jo 13 minuutin kohdalla. Erityisesti Vili Leppäsen heittokäsi oli tehokkaassa kunnossa, kun 20 minuutissa pallo oli uponnut PIF-verkkoon jo 7 kertaa eron kasvaessa 10 maaliin (4-14). Jakson viimeisellä 10-minuuttisella PIF-maalinteko pääsi viimein vauhtiin 7 osumalla, mutta HIFK sai kuitattua kaikki maalit pitäen eron samassa 10 maalissa puoliajan loppuun asti.

Tauon jälkeen PIF-kiri pysähtyi alkuunsa Viljo Ukkosen torjuntoihin. Ukkonen jyrähti koko matsissa 17 torjuntaa, yltäen lähes 46 prosentin tehoon paraislaisten pysäyttämisessä. Välimatka pysyi kokoajan vähintään 10 maalissa, kunnes loppuhetkillä HIFK keräsi vielä lisää puskuria toiseen osaotteluun ja otti avausmatsista lupaavasti 16 maalin voiton. Vili Leppänen jatkoi tehojaan lopulta 12 maaliin asti, ja liigakollegat Joel Hagström ja Jakob Meinander heittivät viisi maalia mieheen. Edellisen matsin PIF:lle ratkaissut Aaron Kronberg jäi tällä kertaa kuuteen osumaan.

Puolivälierien voittaja ratkaistaan otteluparin toisessa osassa, joka pelataan HIFK:n kotiotteluna Kalliossa. Välieriin pääsee kahden ottelun yhteistuloksella, joten IFK:lla on jo iso osa pelitossusta oven välissä 16 maalin etumatkalla ratkaisupeliin.

Puolivälierä 2/2
HIFK – Pargas IF
La 4.5. klo 11:40
Helsingin Urheilutalo

A-nuorten Final4-lopputurnaus Helsingissä 11.-12.5.2024

Tällä kaudella A-poikien ja A-tyttöjen mestaruussarjat ratkotaan Final4-muotoisina lopputurnauksina, joissa välierät ja loppuottelu pelataan samana viikonloppuna. Lopputurnauksen järjestelyoikeudet myönnettiin HIFK Damhandbollille, joka tarjoaa puitteet molempiin mestaruuspeleihin. Final4-matsit pelataan Helsingin Urheilutalolla äitienpäiväviikonloppuna toukokuussa, kaikkiin otteluihin on vapaa sisäänpääsy!