Perjantaina HIFK-SIF Urheilutalolla

Aktialiiga miehet
HIFK – Sjundeå IF
Pe 31.1. klo 19:00
Helsingin Urheilutalo
Tammikuun urakkaviikot saadaan vihdoin täyteen, kun perjantaina pelataan vielä kuukauden viides matsi. Vuosi alkoi kolmella peräkkäisellä tappiolla, mutta tällä viikolla IFK pääsi voittojenkin makuun Dickeniä vastaan. Siuntio sai avata vuoden 2025 niukalla kotivoitolla Åbo IFK:ta vastaan, mutta kahdesta edellisestä pelistä tilastoissa on kaksi tappiota kärkijengejä BK-46:tta ja Cocksia vastaan.
SIF ja HIFK ovat ehtineet pelata jo kolme liigamatsia aiemmin tällä kaudella. Avauskierroksella HIFK haki täydet pisteet Siuntiosta maalijuhlan 35-38 päätteeksi, ja punainen oli valttia vielä Kalliossakin. Kotimatsissa IFK otti pisteet vakuuttavalla 12 maalin voitolla 39-27, kunnes toisessa kotipelissään SIF pakotti IFK:n tasatulokseen 33-33.
Sarjataulukossa Sjundeå IF on jäämässä yksinään viidennelle sijalle. Ero ylöspäin Helsingin ja Grankullan IFK:hon on kasvanut jo kuuteen pisteeseen, ja myös takana oleva Åbo IFK on seitsemän pistettä alempana. Voitto HIFK:sta antaisi vielä pienen teoreettisen toivon kotiedusta puolivälierään, mutta lyhyeltä kevätkaudelta vaaditaan yhtä paljon pisteitä kuin syyskaudelta tuli talteen. 17 pelistään Siuntio on voittanut 6 matsia Åbo IFK:ta ja Dickeniä vastaan, ja tasuri HIFK:lta nostaa pistemäärän 13 pisteeseen. Nelospaikalla oleva HIFK on ehtinyt pelata jo 19 ottelua, ja pisteitäkin on tasan 19 kun 8 ottelua päättyi voittoon ja 8 ottelua tappioon. Tasapelejä on pelattu jo kolmesti, kun HIFK on ollut mukana sarjan jokaisessa pistejaossa.
Maalinteossa HIFK on sarjan kolmanneksi tehokkain joukkue. 657 tehtyä maalia tarkoittaa lähes 34,6 maalin keskiarvoa per ottelu. Takaiskujen päästäminen sujuu vielä paremmin, sillä HIFK:lle on tehty eniten maaleja koko sarjassa. 19 pelissä omissa on heilunut 665 kertaa eli tasan 35 maalia per matsi. Vain kolmessa pelissä IFK:n vastustaja on jäänyt alle 30 osumaan. Sjundeå IF on onnistunut maalinteossa neljänneksi parhaiten, kun 17 pelissä maaleja on syntynyt 484 (keskiarvo 28,5 maalia per ottelu). Omaan päätyyn maaleja on mennyt 555 (ka. 32,6 / ott.).
Aktialiigan maalipörssiä johtaa IFK:n Jooa Knaapinen jo 155 maalilla. BK:n Sebastian Säkkinen on kakkosena 120 maalilla ennen seuraavaa HIFK:laista Vladimir Knopinskia (111). SIF:n nälkäisin maalintekijä Christoffer Thor yltää 102 osumalla maalipörssin viidennelle sijalle, ja Siuntion kokenut Vitalie Nenita mahtuu myös 10 joukkoon 81 maalilla.
Edelliset 5 ottelua, HIFK
28.1. HIFK-Dicken 46-28
22.1. GrIFK-HIFK 41-31
17.1. HIFK-Cocks 32-35
14.1. HIFK-BK-46 27-41
21.12. BK-46-HIFK 40-27
Edelliset 5 ottelua, SIF
25.1. SIF-Cocks 22-39
21.1. BK-46-SIF 42-24
18.1. SIF-ÅIFK 33-31
18.12. Dicken-SIF 32-37
14.12. SIF-HIFK 33-33

SÄHKÖINEN OTTELUOHJELMA
Kaikissa HIFK-kotiotteluissa joukkueiden kokoonpanot jaetaan sähköisessä muodossa HIFK-kotisivujen kautta. Näin vältämme turhaa paperinkulutusta katsomossa, digitaalista käsiohjelmaa voit tarkastella oman puhelimen näytöltä.
Joukkueiden kokoonpanot julkaistaan viimeistään pelipäivänä IFK-kotisivuille, kotihallin lipunmyynnistä ja IFK:n sosiaalisen median kanavista löydät QR-koodin ja linkit käsiohjelmaan.
Joukkueiden kokoonpanot
HIFK – SIF
PÄÄSYLIPUT HIFK:N KÄSIPALLO-OTTELUIHIN
Liput kaikkiin IFK-kotiotteluihin myydään pelipäivinä Urheilutalon yläovella, 2. kerros. Lipunmyynti avataan tunti ennen ottelun alkua. Käteismaksu/yleisimmät pankkikortit (ei Smartum-setelit)
Pääsylippujen hinnat:
10 € / OPISKELIJAT, ELÄKELÄISET, LAPSET 16-18 V
HANDIS.TV NÄYTTÄÄ KAIKKI LIIGAOTTELUT SUORINA LÄHETYKSINÄ
SM-Liigan jokainen ottelu lähetetään suorana Handis.tv-suoratoistopalvelun kautta. Sivustolta voit ostaa yksittäisiä ottelulähetyksiä hintaan 6,90 eur / ottelu, tai kuukausipassin koko sarjan kaikkiin matseihin hintaan 10,90 eur / kk. Voit myös ostaa koko käsipallokauden kaikki lähetykset kertasummalla 76 eur.
Miesten Aktialiigassa HIFK:n kotiotteluissa on aina live-selostus paikan päältä Urheilutalolta. Pelit selostaa viime kauden aikana mikrofonin varteen kotiutunut Jani Rinkinen, ja mukaan lähetyksiin pyritään saamaan vaihtuvia asiantuntijavieraita.
Tekemällä tilauksesi HIFK:n joukkuesivuston kautta tuot taloudellista tukea suoraan omalle joukkueelle. Tue suosikkijoukkuettasi ja nauti SM-Liigan kaikista otteluista koko kauden ajan! Mene osoitteeseen handis.tv/hifk-handball-men/ ja tilaa katseluoikeus suosikkijoukkueesi kanavalta.
KOTIOTTELUT
HIFK pelaa kaikki kotiottelunsa Kalliossa, Helsingin Urheilutalolla (Helsinginkatu 25). Muuttuneet spåralinjat tarjoavat nyt runsaan valikoiman julkisia kulkuvälineitä suoraan hallin viereen! Paikan päälle Kallioon löydät raitiovaunuilla 1, 2, 3, 4, 8 tai 10 – pysäkkinä suuntaa antavasti “Urheilutalo”. www.reittiopas.fi

PYSÄKÖINTI
Helsingin Urheilutalolla ei ole omaa asiakaspysäköintiä. UT:n ympäristössä olevat kadunvarsipaikat (esim. Helsinginkadun tai Kirstinkadun varressa) ovat käytettävissä maksutta viikonloppuina, arkisin klo 9-21 pysäköintimaksu on 2 eur / 1 h.