Paikallistrilleristä yksi piste molemmille

Käsipallon SM-Liiga
HIFK – Dicken  27 – 27 (12-14)
La 18.11. klo 14:30
Helsingin Urheilutalo

Lauantain seurapäivässä IFK:n miehet saivat ensimmäisen pelivuoron aikaisessa iltapäivässä. Vastustajaksi tuli naapuriseura Dicken, jonka ottelutilastoissa oli melko synkät 8 tappiota 8 pelistään. Dicken oli kuitenkin paremmin hereillä ottelun alussa, ja otti ensiminuuteilla 0-2 johtoaseman. IFK ei oikein saanut maalintekoa vauhtiin entistä IFK-veskari Bogdan Klepaa vastaan, ja kotijoukkue sai avauskympillä tehtyä vain neljä maalia. Pelin 10 ensimmäistä maalia merkittiin 10 eri pelaajalle, molempien joukkueiden löytäessä tekopaikat eri puolilta kenttää. Liigan maalikuningas Benjamin Peitsaro ehti ensimmäisenä kahteen maaliin osuessaan toista kertaa 7m-heitosta 13 minuutin kohdalla ja nosti Dickenin kolmen maalin johtoon 4-7. Jakson puolivälissä IFK lopulta löysi tehoja hyökkäyksiin, ja nousi nopeasti tasoihin tilanteessa 8-8. Aaltoilevassa pelissä Dicken pääsi taas johtoon André Uddin toisen jäähyn aikana, ja muutaman Klepan torjunnan jälkeen ero kasvoi takaisin kolmeen maaliin 10-13. kun pelikellossa oli 24 minuuttia. Päätöshetkillä André Udd iski kaksi päättäväistä kavennusmaalia ja tauko aloitettiin tilanteessa 12-14.

Tauon jälkeen Dicken aloitti vauhdilla – Bogdan Klepa torjui kolme ensimmäistä IFK:hyökkäystä, ja Dicken iski maalit jokaisella yrityksellä, repäisten johdon heti viiteen maaliin alle neljässä minuutissa. Toisella jaksolla Martin Börjes oli saanut selville Dickenin kuviot, ja torjui jälkimmäisellä puoliskolla 50-prosenttisesti 13 heittoa. 40 minuutin kohdalla Peitsaro pisti jälleen 7m-heittonsa maaliin (17-20), kunnes HIFK aloitti kirinsä. Börjes torjui kaksi peräkkäistä rankkaria Peitsarolta ja Roni Syrjälältä, samalla kun IFK onnistui maalinteossa neljä kertaa putkeen. 45 minuutin kohdalla IFK pääsi ensimmäistä kertaa johtoon Rui Rolon viimeistelless:ä 21-20, ja perään Linus Svensson nosti eron kahteen maaliin. Viimeisen kympin alkaessa Dicken pääsi takaisin rinnalle 23-23, ja tasatilanteessa Klepa onnistui pysäyttämään Svenssonin 7m-yrityksen. Linus korjasi virheensä seuraavassa hyökkäyksessä ja vei IFK:n taas yhden maalin johtoon. Tasaisilla loppuhetkillä IFK:lle tuomittiin jo matsin kuudes ulosajo, kun Samuel Elmvik lähetettiin jäähylle tilanteessa 26-26. Ylivoimalla Dicken pääsi uudestaan johtoon, kunnes André Udd tasoitti pelin ajassa 59:24.

Dicken yritti voittomaalia viimeisessä hyökkäyksessään, ja aikalisän jälkeen vieraille jäi 9 sekuntia aikaa varmistaa kauden ensimmäinen voittonsa. Ratkaiseva hyökkäys päättyi Martin Börjesin komeaan torjuntaan, ja hallinnollinen sekasorto alkoi. Välittömästi torjunnan jälkeen HIFK-valmennus syöksyi pyytämään aikalisää ajassa 59:58. Pelikello pysäytettiin, mutta sillä aikaa palautuspallo torjunnasta tuomittiin Dickenin sisäänheitoksi sivurajalta. Pitkän kiistelyn ja pykälän tarkastelun jälkeen tuomaristo ja delegaatti totesivat, että aikalisää ei olisi pitänyt myöntää eikä kelloa pysäyttää. Vajaan 2 sekunnin peliaika ei olisi enää vaikuttanut tilanteeseen pallon pomppiessa katsomon 8-riville saakka.

Viimeisen silmänräpäyksen sekaannus ei vaikuttanut kokonaisuuteen, jossa molemmat joukkueet ansaitsivat pisteensä. IFK:lla oli pieni vaihe toisen jakson lopulla, mutta hyvästä noususta huolimatta Röda ei saanut varmistettua voittoaan hyvin taistellutta Dickeniä vastaan. Lauttasaarelaiset saivat kauden ensimmäisen sarjapisteensä Benjamin Peitsaron (9 maalia) johdolla, ja vastustajansa hyvin tuntenut Bogdan Klepa sai lopulta 20 torjuntaa.

Maalintekijät:  (7m maalit)
HIFK  27

André Udd 6
Linus Svensson 6 (2)
Rui Rolo 5 (1)
Joel Hagström 4
Nicolas Reenpää 2
Samuel Elmvik 2
Jakob Meinander 1
Vladimir Knopinskii 1

Dicken  27

Benjamin Peitsaro 9 (4)
Carlo Granfors 4
Benny Broman 4
Arne Berglund 4
Vidar Wickström 2
Serhii Dubovyk 2
Joacim Broman 2

Tähtipelaajat

Benjamin Peitsaro Dicken 3
Martin Börjes HIFK 2
Bogdan Klepa Dicken 1

2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
HIFK

André Udd 2 x 2 min
Nicolas Reenpää 2 x 2 min
Rui Rolo 1 x 2 min
Samuel Elmvik 1 x 2 min

Dicken

Serhii Dubovyk 1 x 2 min