BK-46 sinnitteli IFK:n kyydissä ensimmäisen puoliajan

HIFK – BK-46  34 – 19 (15 – 11)
18.11.2023
Naisten SM-sarja 
Helsingin Urheilutalo 

 

HIFK on ollut todella vahva koko alkukauden, ja nyt sen alla sai taipua Karjaan ylpeys BK-46. Ensimmäinen puoliaika näytti tasaiselta, ja BK-46 pysytteli vielä hyvin HIFK:n kannoilla. Ensimmäisen puoliajan puolivälissä HIFK pääsi kuuden maalin karkumatkalle, mutta BK-46 kiri tauolle neljän maalin päähän. Mutta oikeastaan ratkaisu nähtiin jo tässä. Toisella puoliajalla ero kasvoi tasaisesti. BK:n ongelmaksi koitui takaheittäjien puute. Koska HIFK on vahva, puolustuksessakin olisi saanut olla hieman enemmän yllätyksellisyyttä. Maalivahtiosasto oli eilen loistava.

HIFK:lla on todella tiivis, matala puolustus, jonka sieluna ovat pitkät keskuspuolustajat ja erinomainen maalivahti. Myöskään sähäkät kakkospuolustajat eivät päästä vastustajiaan helpolla. Kun oma pää on kunnossa, on helppo lähteä hyökkäämään. Kun on takaheittovoimaa, läpiajorohkeutta, pallottelunopeutta sekä loistava sentteri, hyökkäyskin nakuttaa maaleja tappavan tasaiseen tahtiin. HIFK:lle ei vielä tällä kaudella ole löytynyt kunnon vastusta.

Vaikka punapaidat ovat olleet lähes koko ajan ylivoimaisia, joukkue pelaa silti todella nöyrästi ja kurinalaisesti. Joukkueessa ei ole itsekkäitä tähtipelaajia, vaan kaikki työskentelevät joukkueen yhteisen tavoitteen eteen. Osansa lienee myös sillä, että kilpailu pelipaikoista on kovaa. HIFK:lla on heittää kokonainen kentällinen loistavia vaihtopelaajia kehiin, eikä pelin tempo tai taito kärsi. Kuvan laituri Tina Mäkinen pusersi monta taitavaa osumaa laidalta sekä syötti yhden namupassin viivalle.

Tina Mäkinen, HIFK käsipallo naisten SM-sarja BK-46 – HIFK Karjaan Urheiluhalli 30. syyskuuta 2023. (Kalle Parkkinen/Newspix24) Kuva: nsm.finnhandball.net