HIFK sinnitteli loppuhetkillä toiseen voittoon

Käsipallon SM-Liiga
HIFK – ÅIFK  32 – 31 (14-20)
La 7.10. klo 17:15
Helsingin Urheilutalo

Lauantain toisessa kohtaamisessa pelasivat vastakkain Helsingfors IFK ja Åbo IFK. Molemmat joukkueet olivat saaneet kauden avauspisteet vasta edellisissä otteluissaan, kun HIFK kaatoi Dickenin vieraskentällä ja Åbo nousi viime sekunneilla tasapeliin Siuntiota vastaan Turussa. HIFK:n avausmaalin jälkeen Åbo siirtyi nopeasti johtoon. Vieraat aloittivat pelin paremmalla tempolla, ja ÅIFK-puolustuskin toimi tarkemmin. Jo viidessä minuutissa Åbo oli edellä lukemin 2-5. Ero pysyi samana jakson puoliväliin saakka, kunnes tilanteessa 6-9 HIFK:n Nicolas Reenpäälle tuomittiin hiukan yllättävä ottelusta sulkeminen. Tilanteessa Åbon Rasmus Norström onnistui maalinteossa, ja Reenpään kontakti tulkittiin tuottamukselliseksi kasvo-kontaktiksi, josta nousi suora punainen kortti. Myös Viktor Grönmarkin puuttuessa keskuspuolustuksesta, nälkäinen Åbo-hyökkäys jatkoi mellastamista tehokkailla ratkaisuilla. HIFK yritti kaventaa eroa pelaten ilman maalivahtia, mutta lopulta ÅIFK-veskari Eero Virtanenkin upotti pallon tyhjään verkkoon oman torjuntansa jälkeen. Ero kävi suurimmillaan tilanteessa 10-17, ja puoliajan alkaessa HIFK oli yhä kuuden maalin takaa-ajossa 14-20.

Oliver Kojo heitti ensimmäisen maalinsa miesten SM-Liigassa

Toisen jakson HIFK oli päättänyt aloittaa uudella ilmeellä. Aivan toisenlaisella asenteella kentälle palannut HIFK puolitti eron kolmeen maaliin jo kolmessa minuutissa Martin Börjesin jatkaessa hyviä torjuntojaan. ÅIFK:n maalivahti Eero Virtanen ei ehtinyt saada yhtään torjuntaa toisen jakson alussa, kun vieraiden nuorempi veskari Samuel Edberg tuli tolppien väliin. Rödan riveistä löydettiin uusi maalintekijä tilastokirjoihin, kun Oliver Kojo heitti ensimmäisen maalinsa miesten SM-Liigassa. Åbo onnistui parantamaan puolustusta, ja otti jälleen pelin haltuunsa. Tasan 40 minuutin kohdalla ÅIFK:n Olli Tamminen nosti vieraat taas 5 maalin johtoon 20-25. HIFK jatkoi pelaamista ilman maalivahtia, ja miesylivoimalla Röda teki kaksi peräkkäistä kavennusta. Jakob Meinanderin 22-25 maalin jälkeen Åbolle tuomittiin 2 min ulosajo, ja HIFK jatkoi kiriään vielä kahdella peräkkäisellä osumalla. 24-25 maali oli HIFK:n seurahistorian 35 000. maali SM-sarjassa, IFK:n ollessa kautta aikojen toinen seura BK-46:n lisäksi rajaa ylittämässä. Martin Börjes piti yllä taistelua HIFK-maalilla, ja lopulta 18 torjuntaa toivat myös valinnan ottelun tähtipelaajaksi. HIFK nousi ensimmäistä kertaa rinnalle ajassa 47:28 ja loput pelistä elettiin jännittäviä hetkiä. Viimeisellä kympillä Börjes ja Virtanen kamppailivat torjuntojen määrässä, kun ÅIFK pääsi vielä kahdesti yhden maalin johtoon. HIFK kuittasi molemmat osumat, ja 7 minuuttia ennen loppua André Udd vei HIFK:n ensimmäistä kertaa johtoon 29-28.

André Udd osui ottelussa 6 kertaa

Tiukka loppuratkaisu aiheutti hieman huolimattomuusvirheitä etenkin Åbon hyökkäyksissä. Viimeisen 10-minuuttisen aikana vierailta jopa viisi heittoa päätyi ohi maalista, ja HIFK sai käytettyä tilaisuutensa. André Udd pusersi kolme peräkkäistä maalia nostaen HIFK:n 31-29 johtoon kaksi minuuttia ennen summeria. Åbo sai kavennusmaalinsa päälle vielä 2 min ylivoiman, kun maalintekijä Rasmus Norströmiin törmännyt Kristian Jansson lähetettiin jäähylle ottelun loppuajaksi. Alivoimaisena pelanneen HIFK:n seuraava hyökkäys oli päättyä tolppaan, mutta Joel Hagström sai paluupallon haltuunsa ja heitti ratkaisevan tärkeän 32-30 maalin. Viimeisen minuutin alussa Åbon kavennusyritys osui tolppaan, ja HIFK:lle annettiin voiton avaimet yhdellä pitkällä hyökkäyksellä. Ratkaisuiskua hiottiin aikalisän turvin, ja pelin jatkuessa HIFK menetti pallon syöttövirheeseen päästäen ÅIFK:n yhden maalin päähän nopean kavennuksen jälkeen. Rui Rolo onnistui kuitenkin kuluttamaan pelikellon loppuun keskialoituksen jälkeen, ja punaiset pääsivät juhlimaan ensimmäistä kotikentällä otettua voittoa loppunumeroin 32-31.

Maalintekijät (7m maalit): 
HIFK  32

Rui Rolo 7
André Udd 6
Joel Hagström 6
Jakob Meinander 5
Linus Svensson 3
Vladimir Knopinskii 3
Nicolas Reenpää 1
Oliver Kojo 1

ÅIFK  31

Wilhelm Hammarberg 7
Rasmus Norström 6
Nils Viljanen 3
Olli Tamminen 3
William Sjöholm 3 (2)
William Malkamäki 2
Sebastian Hernelahti 2
Aymen Ben Loucif 2
Eero Virtanen 1
Liam Ranta-aho 1
Cajus Maskula 1

Tähtipelaajat

Martin Börjes HIFK 3
Eero Virtanen ÅIFK 2
André Udd HIFK 1

2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
HIFK

André Udd 1 x 2 min
Kristian Jansson 1 x 2 min
Linus Svensson 1 x 2 min
Nicolas Reenpää suora punainen kortti

ÅIFK

Cajus Maskula 1 x 2 min
William Malkamäki 1 x 2 min

Erotuomarit: Miro Korja – Christopher Metsämäki

Maalikooste HIFK – Åbo IFK 7.10.2023: