HIFK sai Åbo-voitolla vahvan otteen ylemmästä loppusarjasta

Käsipallon SM-Liiga
HIFK – Åbo IFK  39 – 30 (21-15)
Ke 17.1. klo 20:00
Helsingin Urheilutalo

Keskiviikko-iltana HIFK pääsi ensimmäistä kertaa kotiparketille vuonna 2024, vierainaan Åbo IFK. Runkosarjan kaksi edellistä kohtaamista päättyivät HIFK:n voittoihin, ja Åbo oli saanut koko kauden voittotilinsä avattua vasta edellisessä pelissä Sjundeå IF:iä vastaan. Avausvoitto toi vauhtia turkulaisten peliin, sillä Åbo otti nopeasti 0-3 johdon vain kahdessa minuutissa. Ensimmäiset hyökkäyksensä missannut HIFK sai nollan rikottua neljän minuutin kohdalla, ja ketsuppipullon korkista löytyi heti neljä maalia putkeen. Rui Rolon nopea hattutemppu vei HIFK:n 4-3 johtoon, mutta Åbo pysytteli vielä tasoissa tilanteeseen 6-6 asti. Vartin pelin kohdalla HIFK iski minuutissa kolme osumaa putkeen ja nousi 11-7 johtoon. Molemmat joukkueet pelasivat nopeita hyökkäyksiä aina pallon saatuaan, ja monta kertaa hyökkääjät saivat hyötyä paikalleen peruuttavasta puolustuksesta. Maaleja syntyikin runsaasti, ja HIFK kasvatti johdoksi jo 17-10 Knopinskiin rankkarilla 24 minuutin kohdalla. Avausjakson loppuminuuteillakin maaleja nähtiin vauhdikkaasti, ja jakso lopetettiin yhteensä 36 maaliin HIFK:n johtaessa 21-15.

Toinen puoliaika jatkui lähes samalla tahdilla. Neljässä minuutissa maalit tasattiin 3-3. Pakin tontilla vieraillut Viktor Grönmark sai kaukoheitoilla tehtyä kaksi maalia, ja hyökkäyspään viivapelin hoitanut Nicolas Reenpää upotti 100-prosenttisesti kaikki 4 heittoaan. HIFK venytti eroksi 8 maalia (27-19) 38 minuutin kohdalla, mutta Åbon kiri vielä puolitti HIFK-johdon vain neljään maaliin viimeisen vartin alkaessa. Loppuminuuteilla HIFK piti turkulaiset vähintään 4 maalin päässä, viimeistellen 9 maalin voittonsa neljällä peräkkäisellä maalilla viimeisen 5-minuuttisen aikana. Myös HIFK-maalivahti Viljo Ukkonen kirjasi nimensä maalintekijöihin ensimmäistä kertaa miesten SM-liigassa viimeisteltyään oman torjunnan tyhjään Åbo-maaliin.

Kauden kahdeksannella voitollaan HIFK nousi 17 pisteeseen jo neljä pistettä Siuntion edelle. Kun runkosarjaa on jäljellä vielä kaksi kierrosta, täytyisi SIF:n ottaa täydet neljä pistettä matseistaan Grania ja Cocksia vastaan pudottaakseen IFK:n viidenneksi. Vaikka HIFK menetti neljä pistettä keskinäisistä peleistä Siuntiota vastaan, sai Röda tilanteen korjattua kahdella voitolla Cocksista ja GrIFK:sta. Runkosarjan lopulliset sijoitukset ratkaistaan ensi lauantaina, kun HIFK kohtaa kotonaan GrIFK:n klo 16:00

Maalintekijät:  (7m maalit)
HIFK  39

Rui Rolo 9
Jakob Meinander 7
André Udd 6
Nicolas Reenpää 4
Vladimir Knopinskii 4 (1)
Oskari Suopajärvi 2
Vili Leppänen 2
Viktor Grönmark 2
Viljo Ukkonen 1
Joel Hagström 1
Samuel Elmvik 1

ÅIFK  30

William Sjöholm 7 (3)
Liam Ranta-aho 4
Martin Gristsuk 4
Rasmus Norström 3
Cajus Maskula 3
William Malkamäki 3
Olli Tamminen 2
Wilhelm Hammarberg 2
Aaron Kronberg 1
Adam Aspegren 1

Tähtipelaajat

Jakob Meinander HIFK 3
Rui Rolo HIFK 2
William Sjöholm ÅIFK 1

2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
HIFK

André Udd 1 x 2 min
Nicolas Reenpää 2 x 2 min

ÅIFK

Martin Gristsuk 1 x 2 min
Sebastian Hernelahti 1 x 2 min