Arvokas revanssi Granista

Käsipallon SM-Liiga
GrIFK – HIFK  20 – 22 (10-12)
La 9.12. klo 16:00
Kauniaisten palloiluhalli

Lauantaina Liiga jatkui vain yhden lepopäivän jälkeen. Vaisu BK-tappio ei ollut kuluttanut liikoja HIFK:n energiasta, vaan Röda aloitti vauhdikkaasti upottamalla matsin kolme ensimmäistä maalia. Grankulla sai maalitilinsä auki vasta kahdeksannella minuutilla, Martin Börjesin torjuttua Grönan ensimmäiset yritykset. 10 minuutin kohdalla Grani sai hyökkäyksen vauhtiin ja nousi ensin rinnalle, sekä pari minuuttia myöhemmin jo 6-5 johtoon. HIFK-aikalisän jälkeen vieraat saivat taas pari peräkkäistä maalia, mutta jakson puolivälissä molemmat onnistuivat tiivistämään puolustusta. 200 liigamaalin rajan rikkonut Viktor Grönmark vei HIFK:n taas 7-8 johtoon, ja seuraavasta hyökkkäyksestä viivakollega Nicolas Reenpää lisäsi johdon kahteen maaliin 7-9. Jakson viimeisellä kympillä HIFK sai pidettyä eron kahdessa maalissa, ja käväisi 26 minuutin kohdalla jo 9-12 karkumatkalla. Loppuhetkillä nähtiin enää yksi GrIFK-maali, kun Linus Svenssonin 7m-heitto pysähtyi harmittavasti ylärimaan peliajan päättyttyä.

Toisen jakson alussa Granin Miro Koljoselle tuomittiin nopea ulosajo, ja HIFK hyödynsi ylivoiman 10-13 johtomaalilla. Granin hyökkäykset päättyivät Börjesin torjuntoihin tai ohiheittoihin, ja Röda pääsi parhaimmillaan jo neljän maalin etumatkalle. 10-14 johdossa HIFK alkoi tehdä virheitä omissa hyökkäyksissä, ja pallonmenetysten jälkeen Grani nousi kantaan kolmella peräkkäisellä maalilla. Taas Rödan aikalisä toi lisää järkeä ja voimia omaan peliin, ja ero kasvoi takaisin kolmeen 13-16. Sitten huolimattomuus palasi viimeistelyyn ja Grankulla otti taas johdon neljällä peräkkäisellä osumalla. HIFK:lle tarjottiin tilaisuutta Carl Weurlanderin ulosajolla, mutta koko jäähyn aikana ei tullut yhtään maalia. Viimeinen 10-minuuttinen aloitettiin HIFK-tasoituksella Knopinskiin heittäessä 17-17 maalin rankkarista. Loppuratkaisusta tulikin jännittävä molempien veskareiden ottaessa tärkeitä torjuntoja eron pysyessä vain yhdessä. 54 minuutin kohdalla HIFK pääsi takaisin johtoon Viktor Grönmarkin maalilla. Tiukka taistelu puolustuksessa esti tekopaikat molemmissa päädyissä, kunnes André Udd vei Rödan kahden maalin johtoon ajassa 57:47. Tilanteessa 20-21 Martin Börjes otti huipputärkeän torjunnan 40 sekuntia ennen summeria, ja HIFK-aikalisän jälkeen Joel Hagström leimasi arvokkaan vierasvoiton HIFK:lle 20-22 ratkaisumaalilla.

Ottelussa HIFK onnistui maalinteossa koko joukkueen laajuudelta – Rödalta merkittiin 9 eri maalintekijää Joel Hagströmin (5 maalia) johdolla. Parhaiten onnistui kuitenkin puolustus, sekä matsin parhaana pelaajana palkittu HIFK-vahti Martin Börjes. Börjes keräsi yhteensä 18 torjuntaa Granin 38 yrityksestä (47,4 %) kruunaten huippupäivän 5 rankkaritorjunnalla (100%). Keskiviikkona HIFK vierailee vielä sarjakolmosen Cocksin vieraana Riihimäellä, kunnes ensi sunnuntaina pelataan jo puolivälierien kotiedusta. HIFK kohtaa kotikentällä Sjundeå IF:n kolmannen sarjakierroksen avauspelissä, ja matsin voittaja ottaa merkittävän askeleen kohti ylempää loppusarjaa ja pudotuspelien kotietua. HIFK ja SIF ovat tässä vaiheessa tasapisteissä viivan eri puolilla sijoilla 4 ja 5, vaikka Sjundeå on voittanut jo kaksi keskinäisistä peleistä.

Maalintekijät:  (7m maalit)
GrIFK  20

Miro Koljonen 4
Carl Weurlander 3
Filip Churlevski 3
Gustav Svanbäck 2
Alexander Qvist 2
Kalle Kankaanpää 2
Erik Åkermarck 1
Richard Sundberg 1
Patrik Roslander 1
Casper Aarnio 1

HIFK  22

Joel Hagström 5
Nicolas Reenpää 4
Vladimir Knopinskii 3 (2)
Viktor Grönmark 3
Rui Rolo 2
Jakob Meinander 2
André Udd 1
Linus Svensson 1 (1)
Oskari Suopajärvi 1

Tähtipelaajat

Martin Börjes HIFK 3
Nicolas Reenpää HIFK 2
Miro Koljonen GrIFK 1

2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
GrIFK

Carl Weurlander 2 x 2 min
Fredrik Forss 1 x 2 min
Miro Koljonen 1 x 2 min

HIFK

André Udd 1 x 2 min
Vladimir Knopinskii 1 x 2 min