GrIFK eteni finaaliin – HIFK pelaa pronssista
HIFK – GrIFK 26 – 30 (13 – 16)
Naisten SM-sarja
4. välierä
Helsingin Urheilutalo
Jännittävien vaiheiden jälkeen GrIFK oli vahvempi välieräsarjassa 3- 1 ja eteni finaaliin Dickeniä vastaan. Näin ollen viime vuoden asetelmat toistuvat, kun samojen finaalijoukkueiden lisäksi myös pronssista kisaavat samat joukkueet, eli HIFK ja SIF.
Pakkovoiton edessä oleva HIFK joutui jo ensimmäisellä puoliajalla taipumaan hienoisesti GrIFK:n ja Johanna Hillin vahvoille esityksille. Aikaisemmin HIFK on ollut vahva nimenomaan ensimmäisellä puoliskolla.
Toiselle puoliskolle HIFK tuli sisuuntuneena. Puolustus oli kuin muuri, ja Isabel Larsson iski pelin tasoihin kun toista puoliaikaa oli pelattu n. 10 minuuttia. Puolustus kyllä toimi, mutta ongelmat olivat enimmäkseen hyökkäyspäässä. GrIFK kasvatti johtoaan tasaisesti toisen puoliajan aikana. Kun GrIFK:n maalivahti Moa Sjölund vielä jatkoi hyvää virettään, ei palloja mennyt helpolla vihreiden maaliin.
Ottelusarja oli tiukkaa ja viihdyttävää vääntöä. GrIFK:lla oli ehkä kokonaisuudessaan ehjempi ja tasaisempi paketti. Sillä mentiin tällä kertaa finaaliin. HIFK:n leirissä ollaan varmasti pettyneitä, sillä eväät finaaliin olivat olemassa. Nuorella joukkueella on kuitenkin hyvä tulevaisuus edessään. Niin paljon joukkue meni eteenpäin kauden aikana, ja moni nuori pelaaja kasvoi aikuisten SM-sarjamittaan ja ratkaisijaksi.
Pronssiottelujen aikataulu:
to 4.5. klo 19.00 SIF – HIFK Siuntio
ma 8.5. klo 19.45 HIFK -SIF Helsingin Urheilutalo
Yhteistulos ratkaisee.
Loppuottelut pelataan Pirkkolassa ja Kauniaisissa
ke 3.05. Loppuottelu 1 Pirkkola
pe 5.05. Loppuottelu 2 Kauniainen
ti 9.05. Loppuottelu 3 Pirkkola
tarv. 12.05. Loppuottelu 4 Kauniainen
tarv. 16.05. Loppuottelu 5 Pirkkola