Kärkikaksikko kohtaa Kalliossa
Miesten Aktialiiga
HIFK – BK-46
Pe 12.12. klo 19:15
Helsingin Urheilutalo
Perjantaina Kalliossa nähdään kaksi Aktialiigan kovakuntoisinta joukkuetta. BK-46 on puristanut kaikki syksyn 13 liigaottelua ilman tappioita, ja HIFK on kärsinyt pistemenetyksiä vasta kahdessa ottelussa. Joukkueiden välillä on siis eroa vain neljä pistettä ennen kauden toista keskinäistä kohtaamista.
Syksyn ensimmäinen keskinäinen peli Karjaalla oli pitkään HIFK:n otteessa. IFK johti matsia jo ensimmäisellä puoliajalla suurimmillaan neljän maalin erolla 14-18, pysytellen johdossa lähes 45 minuuttiin asti. Kolmen vartin kohdalla BK-46 käytti hetkellisesti turbo boostia, kääntäen pelin vain neljässä minuutissa maalein 6-0. Johtomaalin 24-26 jälkeen IFK ei saanut palloja maaliin, samalla kun BK käytti jokaisen tilaisuutensa ja siirtyi hetkessä edelle lukemin 30-26. Tämän jälkeen HIFK sai moottorin uudestaan käyntiin, mutta ei pystynyt kirimään eroa takaisin. Pienellä nukahtamisella IFK kärsi syksyn ensimmäisen tappionsa maalein 37-34.

Christian Cosmo viimeisteli Karjaalla 9 maalia
BK-46 on pitänyt tutusti kärkipaikkansa liigassa, ja on joutunut tiukoille vasta kahdessa pelissä. HIFK haastoi karjaalaiset kotikentällä 3 maalin erolla, ja vieraspelissään Riihimäellä BK-46 varmisti voiton 30-32 vasta ottelun viime minuuteilla. HIFK:n kausi on tuonut runsaasti hienoja tuloksia, BK-tappion lisäksi Röda on hävinnyt vain kertaalleen GrIFK:lle luolan vaikealla vieraskentällä. Karjaalla pelioppinsa saanut IFK-valmentaja Robin Karlsson on saanut stadilaisten pelikengät melkein samaan vauhtiin kuin BK:n voittava pelitapa, ja varsinkin ensimmäisellä sarjakierroksella IFK keräsi runsasmaalisia voittoja. 13 ottelun jälkeen HIFK on rikkonut 40 maalin rajan jo neljässä pelissä, ja bubbling under -osastoa on myös neljä ottelua, joissa loppusummeri on soinut 39 maalin kohdalla. IFK:n hyökkäys on onnistunut jokaisessa pelissä vähintään 33 kertaa.
IFK:n paras maalintekijä Jooa Knaapinen johtaa koko Aktialiigaa 119 tehdyllä maalilla. BK-46:n paras viimeistelijä Oliver Nordlund kilpailee maalipörssin hopeasijasta 95 maalilla Dickenin Max Granlundin (96) ja IFK:n Christian Cosmon (93) välissä. Vili Leppänen on 84 maalilla tilastoissa sijalla kuusi, ennen BK:n kakkospyssy Miska Henrikssonia (81). HIFK-hyökkäys on tehnyt eniten maaleja koko sarjassa, kun 13 pelin jälkeen tehtyjä maaleja on 506 keskiarvolla 38,9 per ottelu. Karjaalaisten maalinteko on sujunut toiseksi parhaiten 478 osumalla (keskiarvo 36,8 maalia per ottelu).
Oman maalin puolustaminen on ollut selvästi BK-46:n vahvuus. 13 pelissä takaiskuja on tullut vasta 321 (ka. 24,7 / ott.) eli yli 50 maalia vähemmän kuin HIFK:lla. IFK:n puolustus on sarjassa kolmanneksi pitävin niukasti Cocksin takana, kun oma verkko on tähän mennessä pölähtänyt 372 kertaa (ka. 28,6 / ott.). Toimivan puolustuksen takana myös maalivahdit ovat keränneet kovat torjuntalukemat – HIFK:n Viljo Ukkonen (40,46 %) ja Niklas Zilliacus (40,00 %) ovat veskaritilastoissa sijoilla 2 ja 3, kun seuraavilla sijoilla on BK-kolmikko Albin Wasström (39,73 %), Mikael Heinonen (37,13 %) sekä Freddy Wickström (36,51 %).
Edelliset 5 ottelua, HIFK
8.11. GrIFK-HIFK 37-35 ![]()
14.11. HIFK-SIF 37-26 ![]()
17.11. ÅIFK-HIFK 31-45 ![]()
26.11. HIFK-Cocks 33-32 ![]()
5.12. Dicken-HIFK 34-39 ![]()
Edelliset 5 ottelua, BK-46
11.11. BK-46-ÅIFK 43-36 ![]()
18.11. Cocks-BK-46 30-32 ![]()
26.11. BK-46-EIF 38-17 ![]()
29.11. BK-46-Dicken 41-25 ![]()
5.12. EIF-BK-46 20-44 ![]()

PÄÄSYLIPUT HIFK:N KÄSIPALLO-OTTELUIHIN
Liput kaikkiin IFK-kotiotteluihin myydään pelipäivinä Urheilutalon yläovella, 2. kerros. Lipunmyynti avataan tunti ennen ottelun alkua. Käteismaksu/yleisimmät pankkikortit (ei Smartum-setelit)
Kaikki HIFK-juniorit pääsevät aina ilmaiseksi kotipeleihin omassa pelipaidassaan
Pääsylippujen hinnat:
10 € / OPISKELIJAT, ELÄKELÄISET, LAPSET 7-16 V
SÄHKÖINEN OTTELUOHJELMA
Kaikissa HIFK-kotiotteluissa joukkueiden kokoonpanot jaetaan sähköisessä muodossa HIFK-kotisivujen kautta. Näin vältämme turhaa paperinkulutusta katsomossa, digitaalista käsiohjelmaa voit tarkastella oman puhelimen näytöltä.
Joukkueiden kokoonpanot julkaistaan viimeistään pelipäivänä IFK-kotisivuille, kotihallin lipunmyynnistä ja IFK:n sosiaalisen median kanavista löydät QR-koodin ja linkit käsiohjelmaan.
Joukkueiden kokoonpanot
HIFK – BK-46
KOTIOTTELUT
HIFK pelaa kaikki kotiottelunsa Kalliossa, Helsingin Urheilutalolla (Helsinginkatu 25). Paikan päälle Kallioon löydät raitiovaunuilla 1, 3, tai 8 ja bussilla 23 Pasilan asemalta / Rautatientorilta – pysäkkinä suuntaa antavasti “Urheilutalo”. www.reittiopas.fi

PYSÄKÖINTI
Helsingin Urheilutalolla ei ole omaa asiakaspysäköintiä. UT:n ympäristössä olevat kadunvarsipaikat (esim. Helsinginkadun tai Kirstinkadun varressa) ovat käytettävissä maksutta viikonloppuina, arkisin klo 9-21 pysäköintimaksu on 2 eur / 1 h.
HANDIS.TV NÄYTTÄÄ KAIKKI LIIGAOTTELUT SUORINA LÄHETYKSINÄ
SM-Liigan jokainen ottelu lähetetään suorana Handis.tv-suoratoistopalvelun kautta. Sivustolta voit ostaa yksittäisiä ottelulähetyksiä hintaan 6,90 eur / ottelu, tai kuukausipassin kaikkiin liigamatseihin hintaan 10,90 eur / kk.
Tekemällä tilauksesi HIFK:n joukkuesivuston kautta tuot taloudellista tukea suoraan omalle joukkueelle. Tue suosikkijoukkuettasi ja nauti SM-Liigan kaikista otteluista koko kauden ajan! Mene osoitteeseen handis.tv/hifk-handball-men/ ja tilaa katseluoikeus suosikkijoukkueesi kanavalta.

