Vaivalloinen piste Siuntion matkalta

Aktialiiga miehet
Sjundeå IF – HIFK  33 – 33 (18-16)
La 14.12. klo 16:00
Arena Siuntio-Sjundeå

Lauantaina Siuntiossa avattiin runkosarjan toinen puolikas. Ensimmäisellä kierroksella kauden avausottelussa Siuntiossa SIF hallitsi peliä pitkään, kunnes HIFK pääsi toisen jakson lopulla ohitse kolmen maalin vierasvoittoon 35-38. Myös tällä kertaa SIF sai pelin käyntiin vauhdikkaammin, ja kolmessa minuutissa isäntäjoukkue oli jo 3-1 etumatkalla. IFK hukkasi ensimmäisiä hyökkäyksiä teknisiin virheisiin, ja myös Siuntion maalitolppia käytiin läpi heittojen kalibroinnissa. Viiden minuutin kohdalla myös IFK sai pelin rullaamaan, nousten Jooa Knaapisen 6m-heitolla ensimmäistä kertaa johtoon 4-5 lukemiin. IFK:n Oskari Suopajärvi oli ensimmäinen 2 min istunnolle lähetetty pelaaja, ja SIF hyödynsi ylivoimansa parilla peräkkäisellä maalilla. Vielä vartin kohdalla IFK nousi uudelleen johtoon rikkonaisen jakson päätteeksi, kun molemmat joukkueet keräsivät yhtäaikaisia rangaistuksia. Jäähyjään ilman maalivahtia pelannnut IFK hukkasi muutaman pallon käsistään, ja SIF sai tehdä helppoja osumia tyhjään verkkoon. Jakson lopulla SIF saikin johdon vielä itselleen, päättäen ensimmäisen puoliajan Artur Morgensonin 18-16 maaliin juuri ennen summerin soimista.

Toisella jaksolla IFK aloitti pelin jälleen alivoimalla, kun Vladimir Knopinskiin laitaveto osui SIF-vahti Mika Malassua päähän. Tyhjällä häkillä pelatessa pallo pääsi taas liian helposti karkuun, ja Christoffer Thor viimeisteli kolme ilmaista osumaa peräkkäin vieden Siuntion jo 21-16 etumatkalle. Ero pysyi neljässä maalissa 47 minuuttiin saakka, mutta loppuhetkillä IFK lopulta sai terävyyttä omaan peliinsä. Matsissa 9 maalia viimeistellyt Knopinskii aloitti kirityksen kolmella peräkkäisellä osumalla, ja myös Jooa Knaapinen taisteli maukkaita maaleja SIF-verkkoon. Viljo Ukkosen tärkeillä torjunnoilla IFK nousi tasoihin 31-31 ajassa 56:05, ja Liam Hagmanin kaukoveto vei vieraat johtoon kun kellossa oli jäljellä 2 minuuttia. Siuntion paras viimeistelijä Christoffer Thor tasoitti pelin ajassa 58:35, ja jännittävillä loppusekunneilla kumpikaan joukkueista ei enää saanut palloa maaliin. Viimeisenä yrityksenä IFK-aikalisän jälkeen Oskari Suopajärven tykki heilahti hieman yli takanurkasta päätyverkkoihin, ja Rödan piti tyytyä vain yhteen tasapelipisteeseen.

Maalintekijät

SIF  33

Nro Nimi Maalit
21 Christoffer Thor 10
23 Vitalie Nenita 6
70 Artur Morgenson 5
7 Kerim Torlakovic 3
24 Christoffer Modig 3
33 Axel Sjöstedt 3
32 Dmytro Turchenko 2
72 Sebastian Leino 1

HIFK  33

Nro Nimi Maalit
22 Vladimir Knopinskii 9
91 Jooa Knaapinen 8
34 Oskari Suopajärvi 4
60 Vili Leppänen 3
10 Joel Hagström 2
14 Nicolas Reenpää 2
64 Jakob Meinander 2
6 Viktor Grönmark 1
40 Igor Chiseliov 1
87 Liam Hagman 1
26 Viljo Ukkonen 7 torj.


Ulosajot
SIF  5 x 2 min

7 Kerim Torlakovic 2 x 2 min
23 Vitalie Nenita 2 min
24 Christoffer Modig 2 min
70 Artur Morgenson 2 min

HIFK  4 x 2 min

34 Oskari Suopajärvi 2 x 2 min
6 Viktor Grönmark 2 min
22 Vladimir Knopinskii 2 min

TÄHTIPELAAJAT

SIF Christoffer Thor 3 tähteä
HIFK Jooa Knaapinen 2 tähteä
HIFK Vladimir Knopinskii 1 tähti

SEURAAVA OTTELU