Kuudes voitto putkeen Dickenin kustannuksella
Miesten Aktialiiga
HIFK – Dicken 33 – 27 (18-11)
Pe 17.10. klo 19:00
Helsingin Urheilutalo

Perjantai-illan paikalliskamppailussa HIFK tuli kentälle viiden ottelun voittoputkessa, kun vasta neljä matsia pelanneella Dickenillä kassassa oli kaksi voittoa ja tasapeli eli yhteensä viiden sarjapisteen potti. Ensi minuuteilla IFK aloitti jälleen vahvalla otteella, ja juoksi vakuuttavasti viiden maalin johtoon 6-1 vain 6 minuutissa. Aikalisän jälkeen vieraat saivat hieman lisää terävyyttä puolustamiseen, mutta Dicken heitti ensimmäisen pelitilannemaalinsa vasta 8 minuutin jälkeen. Sinipaitainen Dicken alkoi saada parempaa huolellisuutta myös hyökkäyksiin, estäen IFK:n nopeat vastaiskut pistämällä pallot verkon perälle asti. Kun vastaavasti IFK:n vedot kolisivat maalipuihin, nousi Dicken kolmen maalin päähän tilanteessa 9-6 vartin pelin jälkeen. Syksyn kovimman matsinsa pelannut Viljo Ukkonen piti huolen ettei Dicken päässyt lähemmäksi yhteensä 14 torjunnalla jo ensimmäisellä jaksolla, pysäyttäen kolme peräkkäistä rankkariakin pelin toisella vartilla. Ukkosen salamoidessa maalilla HIFK pääsi taas vastaiskuihin, ja nosti eron suurimmillaan 8 maaliin (17-9) ennen Dickenin viimeistä kavennusta ennen puoliaikaa.
Toinen puoliaika alkoi samoilla askelmerkeillä kuin ensimmäinenkin jakso. Viljo Ukkonen torjui heti alussa kaksi Dickenin 7m-heittoa, ja IFK iski nopeasti kolme ensimmäistä maalia kasvattaen eron jo 10 maaliin 21-11 vain neljän minuutin jälkeen. Dicken keskittyi IFK:n pelitempon rikkomiseen, ja pakotti Rödan pitkiin hyökkäyksiin. Vielä kun pelinrakentaja Christian Cosmo otettiin erikoisvartiointiin, joutui IFK pyörittämään palloa pitkään 5 vastaan 5 pelissä. Kurinalaista puolustamista nähtiin myös toisessa päädyssä, eikä pelistä tullut samanlaista maalisirkusta kuin aiemmissa peleissä.
HIFK menetti tärkeän osan hyökkäyskuvioistaan, kun 6 maalia viimeistellyt Vili Leppänen lähetettiin katsomon puolelle 44 minuutin kohdalla. Tilanteen ulkopuolelta tullut kontakti osui Dickenin kasvoihin, ja nopean arvioinnin jälkeen tuomaristo nosti suoraan punaisen kortin. Rankkari pysähtyi tietenkin Ukkosen torjuntaan, joka otti kiinni 7 yritystä Dickenin koko pelin 10 rankkarista. Leppäsen puuttuminen hyökkäyksistä ei aiheuttanut suurta katastrofia, vaan Oskari Suopajärvi pisti palloa verkkoon vasemmalta puolelta. Vastuu jakautui tasaisesti ympäri kentän, kun viisi eri IFK-pelaajaa eri paikoilta teki vähintään viisi maalia. Dickenin riveissä ainoastaan Tristan Illman ja Carlo Granfors ylsivät yli kolmeen häkkiin. Perjantain ottelussa rankkarit eivät tuoneet merkittävää etua rikotuille joukkueille. HIFK onnistui vain kahdesti kuudesta 7m-heitostaan, ja Viljo Ukkonen pysäytti törkeät 7 heittoa Dickenin 10 yrityksestä. Vieraiden puolustus puristi IFK:n koko syyskauden vähämaalisimpaan puoliaikaan – toisella jaksolla HIFK sai viimeisteltyä vain 15 maalia Dickenin osuessa 16 kertaa. Ensimmäisen jakson suoritukset riittivät kuitenkin lopulta kuuden maalin voittoon, ja HIFK sai kirjata liigatilastoihin kuudennen peräkkäisen voittonsa.
Maalintekijät:
HIFK 33
Oskari Suopajärvi | 7 |
Vili Leppänen | 6 |
Jooa Knaapinen | 6 |
Nicolas Reenpää | 5 |
Christian Cosmo | 5 |
Vladimir Knopinskii | 3 |
Jere Kantee | 1 |
2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
HIFK 3 x 2 min
Daniel Fahlström | 1 x 2 min |
Nicolas Reenpää | 1 x 2 min |
Vili Leppänen | suora punainen kortti |
Tähtipelaajat
Viljo Ukkonen | HIFK | 3 |
Oskari Suopajärvi | HIFK | 2 |
Tristan Illman | Dicken | 1 |
Maalintekijät
Dicken 27
Tristan Illman | 9 |
Carlo Granfors | 7 |
Max Granlund | 3 |
Arne Berglund | 3 |
Albert Sjöholm | 2 |
Vidar Wickström | 1 |
Benjamin Enholm | 1 |
Oliver Ahlbäck | 1 |
2 min ulosajot
Dicken 3 x 2 min
Albert Sjöholm | 1 x 2 min |
Benjamin Enholm | 1 x 2 min |
Tristan Illman | 1 x 2 min |

SEURAAVA KOTIOTTELU
HIFK – Ekenäs IF
Ti 4.11. klo 19:00
Helsingin Urheilutalo