HIFK tippui Cup-junasta Granin asemalla
Käsipallon Suomen Cup
VÄLIERÄ
GrIFK – HIFK 30 – 25 (16-11)
La 29.11. klo 16:00

Suomen Cupin välierässä HIFK sai tällä kertaa luvan vierailla Kauniaisten kallioperässä finaalipaikkaa tavoittelemassa. Loukkaantumishuolten keskellä GrIFK oli saanut kokoonpanoonsa vain 10 pelaajaa, mutta ohittamattoman tärkeiden maanpuolustusharjoitusten vuoksi myös HIFK joutui otteluun vain muutamalla vaihtopelaajalla. Grani pääsi paremmin vauhtiin matsissa tekemällä pelin kaksi ensimmäistä osumaa. GrIFK:n viivapelaaja Oscar Berglund otti nopean ulosajon jo 2,5 minuutin jälkeen, ja HIFK otti kaiken irti rangaistuksesta kolmella YV-maalilla. Berglund ei vieläkään viihtynyt kentän puolella, vaan kuuden minuutin kohdalla oli vuorossa jo toinen peräkkäinen ulosajo. Nyt HIFK ei ollut yhtä ilkeänä, ja pallot karkasi melkein joka hyökkäyksestä takaisin granilaisille. Jäähystä huolimatta GrIFK nousi 4-3 johtoon, ja otti pelin haltuunsa.
Grönat puskivat jokaisen hyökkäyksensä maaliin asti, ja keskiympyrästä aloittanut HIFK ei saanut tarpeeksi vauhtia taakseen. Vielä kun Grani-vahti Roslander pysäytteli palloja joka toisesta HIFK-yrityksestä alkoi valo näyttää vihreää vain Grankullan Cup-junalle. Joel Hagströmin 10-9 kavennuksen jälkeen HIFK oli lähes 10 minuuttia ilman maaleja, ja ero repesi kuuteen maaliin tilanteessa 15-9. Röda sai vain yhden maalin kuitattua ja puoliaika aloitettiin tilanteessa 16-11.
Tauolla kaivauduttiin vielä syvemmälle luolan uumeniin, ja vain Granin kopista löytyi elpymiskiviä. Roslander jatkoi HIFK-hyökkääjien kiusaamista, ja ero nousi nopeasti jo 7 maaliin tilanteessa 20-13. Helsingfors sai hieman lisää päättäväisyyttä peliinsä, mutta asiat vain tapahtuivat liian hitaaseen tahtiin. Seitsemäs hyökkääjä auttoi hieman maalipaikkojen luomisessa, ja samoin GrIFK sai helppoja häkkejä tyhjään HIFK-verkkoon.
Valkoisissa pelannut Röda sai eron alle kolmeen maaliin vasta 52 minutin kohdalla Nicolas Reenpään 24-22 kavennuksella. Kiriä vaikeutti Armi Pärtin ulosajo, mutta HIFK pääsi vajaallakin vain yhden maalin päähän kun peliaikaa oli jäljellä alle 7 minuuttia. Homma sujui turhan hyvin HIFK:n kannalta, joten myös Reenpäälle tuomittiin 2 min ulosajo samanaikaisesti Pärtin kanssa. Ja vielä Reenpään jäähyn perään HIFK:n maalivahti Bogdan Klepa lähetettiin istumaan erikoisesta tilanteesta torjuntaliikkeen päätteeksi. Reilut 52 minuuttia ilman rangaistuksia selvinnyt HIFK keräsi viimeisen 8-minuuttisen aikana 6 minuuttia alivoimaa. Kolme peräkkäistä ulosajoa antoi ratkaisun avaimet Granille, ja toisella jaksolla hieman jalkojaan laahannut isäntäjoukkue spurttasi loppuhetkillä viiden maalin voittoon. Näin ollen GrIFK aiheutti jo toista kertaa syksyn pimeydessä HIFK:lle vierastappion, jättäen stadilaiset Kauniaisten ainoalle metroasemalle odottamaan Cup-junaa finaaliin, joka ei ainakaan tänä vuonna ota punaisia kyytiin. Kaavion mukaisesti GrIFK saa isännöidä Cupin loppuottelun kotikentällään, vastustaja ratkeaa ensi tiistain toisessa välierässä Cocks-BK-46.
Maalintekijät
GrIFK 30
| Topias Laine | 12 |
| Filip Churlevski | 7 |
| Oliver Aalto | 4 |
| Casper Aarnio | 3 |
| Oscar Berglund | 2 |
| Sebastian Segersven | 1 |
| Erik Åkermarck | 1 |
2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
GrIFK 4 x 2 min
| Oscar Berglund | 2 x 2 min |
| Filip Churlevski | 1 x 2 min |
| Erik Åkermarck | 1 x 2 min |
Maalintekijät
HIFK 25
| Joel Hagström | 7 |
| Vili Leppänen | 5 |
| Vladimir Knopinskii | 4 |
| Christian Cosmo | 4 |
| Jooa Knaapinen | 3 |
| Nicolas Reenpää | 2 |
2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
HIFK 3 x 2 min
| Armi Pärt | ! x 2 min |
| Nicolas Reenpää | 1 x 2 min |
| Bogdan Klepa | 1 x 2 min |