HIFK finaaliin

HIFK – Dicken 20 – 19 
4. välierä
9.4. 2025 
Otteluvoitot 3-1

Neljäs välierä kahden helsinkiläisjoukkueen kesken oli jälleen odotetun tasainen. Tällä kertaa maaleja tuli vähemmän kuin edellisissä kamppailuissa, mikä kertonee siitä, että maalivahtien ja puolutuksen rooli korostui sekä myös siitä, että turhia virheitä haluttiin välttää.

HIFK otti komennon ottelun alussa ja johti peliä puoliajalla neljällä maalilla. Dickenin kiri alkoi toisella puoliajalla. Tällä kertaa HIFK ei sortunut lopussa hermoiluun, vaan rykäisi tarvittavan yhden maalin eron ja eteni finaaliin otteluvoitoin 3-1.

HIFK:n voiton takuunainen oli maalivahti Roosa Niemi, joka palkittiin oikeutetusti ottelun parhaana. Valmentaja Rosti Grinishin kiitteli oman joukkueensa puolustuspelaamista,  joka oli ratkaisevaa ottelussa. Play Offseissa voittaminen on erittäin vaikeaa, jos oma alakerta ei ole kunnossa. Tällä kertaa maalivahdin ja puolustuksen yhteispeli sujui erinomaisesti.

Toinen ottelusarjan hahmo HIFK:ssa oli kokenut pelinrakentaja Anniina Nyholm, joka pelaa elämänsä parasta kautta. Kira Härkönen on myös ollut koko kauden tasaisen vaarallinen. Kathlen Ax on tuonut mukavaa piristystä oikealla laidalle.

HIFK ja Dicken tarjosivat huikean jännitysnäytelmän koko ottelusarjan ajan. Kiitos Dickenille hyvästä vastuksesta!

HIFK eteni siis loppuotteluihin GrIFK:ta vastaan. Loppuottelusarja alkaa 16.4. Kauniaisissa. Suomen mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa.