Cocks ei luopunut pisteistä

Käsipallon SM-Liiga
Cocks – HIFK  40 – 28 (24-16)
Ke 13.12. klo 18:30
Cocks Arena, Riihimäki

Runkosarjan viimeinen kolmannes saatiin käyntiin keskiviikkona Riihimäellä. Joukkueiden kaksi aiempaa kohtaamista olivat päättyneet kotivoittoihin, kun syksyn avausottelussa Cocks voitti Riihimäellä maalein 39-35 ja HIFK otti harvinaisen voiton Cocksista kotonaan lukemin 32-28. Keskiviikon matsissa IFK pääsi kentälle hyvällä asenteella bussimatkan päätteeksi. Nopean avausmaalin jälkeen HIFK viimeisteli ottelun kolme ensimmäistä maalia putkeen ennen Cocksin kavennusta. Teemu Tammisen ulosajon aikana HIFK vielä pysyi kolmen maalin johdossa, mutta täysilukuisena Cocks nousi nopeasti 5-5 tasatilanteeseen heti kuuden minuutin kohdalla. Vauhdikkaassa pelissä molemmat jengit päättivät hyökkäykset nopeisiin ratkaisuihin, ja maaliluvut rullasivat vauhdilla ylöspäin. 10 minuutin kohdalla taulussa oli jo 14 maalia, vaikka molemmat veskaritkin olivat keränneet osansa nopeista heitoista.

Avausjakson puolivälissä peli aaltoili vahvasti puolelta toiselle. HIFK:n 2-5 johto kääntyi ensin Cocksin 8-5 etumatkaksi, mutta IFK kiri takaisin rinnalle kolmella peräkkäisellä maalilla. Seuraavaksi Cocks heitti taas kolme maalia putkeen ja nosti eroksi 11-8. Viimeisellä 10-minuuttisella Cocks jaksoi pitää paremmin vauhtia päällä, ja kasvatti johtoaan nopeilla vastaiskuilla. Ero oli kasvanut jo 7 maaliin 19-12, kun André Udd lähetettiin penkille 2 minuutiksi. Alivoima kuitenkin selvitettiin tasalukemin 2-2, mutta yhä väsyneempänä IFK ei enää päässyt Cocksin kannoille. Jakson loppuminuuteilla Cocks otti pelin haltuun lopulta kahdeksan maalin erolla 24-16 ennen puoliaikaa.

Toisen jakson alussa takaisin pelikentän puolelle palannut Teemu Tamminen nosti Cocksin jo 10 maalin johtoon ajassa 32:16. IFK ei pystynyt enää ohittamaan isäntien puolustusta samalla teholla, vaan ero pysyi samana aina viimeiselle kympille asti. Tahti rauhoittui hieman ensimmäiseen jaksoon verrattuna, sillä 40 maalin avauksen jälkeen toisella puolikkaalla nähtiin enää 28 maalia. Cocks ehti silti rikkomaan 40 maalin rajan mutta IFK:n vauhti riitti vain 28 osumaan. Maalintekijöitä löytyi sentään 11 eri nimellä, suurimman saaliin keräsivät André Udd ja Vladimir Knopinskii 6 maalilla. Samalla André Udd rikkoi 400 maalin rajan SM-Liigassa.

Vuoden 2023 puolella ehditään pelaamaan vielä yksi liigaottelu. Panokset ovat tapissa sunnuntai-iltapäivänä, kun HIFK kohtaa Urheilutalolla Sjundeå IF:n klo 15:00. Sarjataulukossa joukkueet ovat tasapisteissä sijoilla 4 ja 5, ja runkosarjan loppuessa välissä oleva viiva erottaa joukkueet ylempään tai alempaan loppusarjaan. SIF ehti jo voittaa kaksi ensimmäistä kohtaamista, mutta IFK sai korjattua pistemenetykset kaatamalla yläpuoleltaan Granin ja Cocksin syksyn parhailla peleillä. Silti HIFK tarvitsee yhden voiton siuntiolaisista saadakseen mahdollisuuden pysyä edellä alkusarjan loppuun asti.

Maalintekijät:  (7m maalit)
Cocks  40

Santeri Vainionpää 6
Nuno Martins Afonso Santos 6
Roope Ahlgren 5
Daniel Fekete 4
Pavel Duda 4
Davor Basaric 4
Julius Kemppainen 3
Albin Järlstam 3 (1)
Teemu Tamminen 2
Vili Mattila 2
Niko Hållman 1

HIFK  28

André Udd 6
Vladimir Knopinskii 6 (4)
Rui Rolo 3
Oskari Suopajärvi 2
Nicolas Reenpää 2
Altti Kolkki 2
Joel Hagström 2
Rufus Ekström 2
Jakob Meinander 1
Vili Leppänen 1
Samuel Elmvik 1

Tähtipelaajat

Roope Ahlgren Cocks 3
Nuno Martins Afonso Santos Cocks 2
Vladimir Knopinskii HIFK 1

2 min ulosajot sekä pelistä sulkemiset
Cocks

Julius Kemppainen 1 x 2 min
Pavel Duda 1 x 2 min
Teemu Tamminen 1 x 2 min
Vili Mattila 1 x 2 min

HIFK

André Udd 1 x 2 min