BK-46 otti ykköspaikan haltuun

Miesten Aktialiiga
BK-46 – HIFK  35 – 27 (17-16)
La 31.1. klo 18:00
Karjaan palloiluhalli

Aktialiigan ehdoton kärkiottelu nähtiin lauantaina Karjaalla, kun aivan omille teilleen sarjan kärjessä karanneet BK-46 ja HIFK kohtasivat toisensa kolmatta kertaa tällä kaudella. Yhteensä 40 ottelussa joukkueet olivat hävinneet vain kolme ottelua, kerran toisilleen ja lisäksi HIFK menetti pisteet kertaalleen GrIFK:ta vastaan. Muista peleistä BK:lla oli kasassa 19 voittoa ja HIFK:lla 18 voittoa.

Matsin alussa BK näytti heti, ettei antaisi IFK:n yllättää enää kolmatta kertaa. Erityisesti tulikuumassa vireessä viime peleissä ollut Oleksii Shcherbak aloitti pelin hurjana ja pommitti kaukoheitoilla kolme peräkkäistä maalia ennen IFK:n avausmaalia. Shcherbak heitti ensiminuuteilla 5 maalia BK:n kuudesta ensimmäisestä osumasta nostaen BK:n 6-2 johtoon vain 7 minuutissa. Kovaa pelannut BK-puolustus vei tilan pois etenkin viivalta, ja maalipaikat jäi vain kaukovetojen varaan jotka Mikael Heinonen BK-maalilla pysäytti hyvällä prosentilla. Vauhtipelin periaatteet Suomessa patentoinut BK-46 osasi puolustaa pois myös IFK:n laitapelaajat, eikä vieraille jäänyt lainkaan tilaisuuksia nopeisiin vastahyökkäyksiin. Peli oli karkaamassa IFK:n käsistä jo alkuminuuteilla BK:n päästyä 5 maalin johtoon tilanteessa 13-8. IFK:n aikalisä 18 minuutin kohdalla paransi vieraiden peliä, kun HIFK siirtyi käyttämään 7. pelaajaa hyökkäyksissä. IFK onnistui kuromaan kiinni BK:n viiden maalin johdon, kun jakson lopussa Bogdan Klepa sai pidettyä karjaalaiset ilman maaleja jopa kuuden minuutin ajan. HIFK nousi tilanteesta 16-12 neljällä peräkkäisellä maalilla tasoihin, ja aivan lopussa 16-16 tilanteessa IFK:lla oli jopa tilaisuus siirtyä johtoon. Lopulta BK-46 sai tehtyä puoliajan viimeisen maalin ja tauko aloitettiin IFK:n kannalta positiivisesti vain yhden maalin tappiolla.

Tauon jälkeen BK-46 otti taas uuden startin peliin. Toinen jakso alkoi juuri samalla tavalla kuin ottelun alkukin, BK:n tehdessä ensimmäiset maalit ja Heinosen pysäyttäessä IFK:n yritykset. Vierailla kesti yli 9 minuuttia saada toisen jakson ensimmäinen pallo maaliin saakka, mutta onneksi BK:llakin maalinteko oli vähän hitaampaa. 19-16 tilanteessa HIFK kavensi kahdella peräkkäisellä maalilla, saaden eron uudestaan vain yhteen maaliin 19-18. Toisen jakson puolivälissä BK pakotti IFK:n pallonmenetyksiin, ja sai viimeisteltyä neljä peräkkäistä maalia nostaen eroksi jälleen 5 maalia tilanteessa 24-19 kun viimeinen vartti alkoi. Parin IFK-kavennuksen jälkeen Rödan maalihana tukkeutui taas kuuden minuutin ajaksi, ja BK ratkaisi voiton itselleen viidellä peräkkäisellä osumalla. Viimeisen kympin alkaessa ero oli isoimmillaan 29-21 eikä IFK enää yltänyt uhkaamaan sarjapisteitä. Loppuhetkillä maalit jaettiin tasan 6-6 ja BK-46 varmisti voittonsa loppunumeroin 35-27.

Matsin vaarallisin maalintekijä oli BK:n Miska Henriksson 9 osumalla 12 heitosta. Alkuräjähdyksen jälkeen Oleksii Shcherbak sai aikaan vain yhden maalin viimeisten 53 minuutin aikana, jääden 6 täysosumaan samoin 12 yrityksellä. IFK:n paras viimeistelijä Christian Cosmo urakoi 8 maalia 14 heitolla ja Jooa Knaapisen maalisaldo kasvoi kuudella osumalla. BK-vahti Mikael Heinonen pysäytti 15 IFK-heitttoa, ja IFK-maalilla Klepa ja Zilliacus saivat yhteensä 10 torjuntaa, joiden lisäksi BK laittoi pallon tyhjään häkkiin 5 kertaa. Tärkeällä voitolla BK-46 nosti eron nyt neljään pisteeseen, ja ykköspaikan saavuttaminen saattaa olla enää ohuen teoreettinen mahdollisuus ottaen huomioon, ettei karjaalaiset ole menettäneet sarjapisteitä millekään muulle vastustajalle kuin IFK:lle. Pienen hengähdystauon jälkeen HIFK jatkaa liigapelejä kotikentällään Ekenäs IF:iä vastaan tiistaina 10.2.

Maalintekijät: maalit
BK-46   35

Miska Henriksson 9
Oleksii Shcherbak 6
Sebastian Säkkinen 6
Jac Karlsson 4
Ihor Skyba 3
Robin Sjöman 2
Oliver Nordlund 2
Jonathan Roos 1
Ivan Roos 1
Mikael Heinonen 1

Tähtipelaajat

Jac Karlsson BK-46 3
Miska Henriksson BK-46 2
Mikael Heinonen BK-46 1

2 min ulosajot
BK-46  2 min

Ihor Skyba 1 x 2 min

Maalintekijät: maalit
HIFK   27

Christian Cosmo 8
Jooa Knaapinen 6
Vladimir Knopinskii 4
Joel Hagström 3
Armi Pärt 2
Jakob Meinander 2
Nicolas Reenpää 1
Oskari Suopajärvi 1

2 min ulosajot
HIFK  2 min

Christian Cosmo 1 x 2 min