Kausi vauhtiin vierasvoitolla

Miesten Aktialiiga
Cocks – HIFK  28 – 32 (12-10)
Pe 4.9. klo 18:30
Cocks Areena, Riihimäki

Uusi Aktialiigakausi käynnistyi perjantaina Riihimäellä, kun Cocks ja HIFK pelasivat syksyn avausottelun 336 katsojan edessä. Viimeksi kevään välierissä kohdanneet joukkueet olivat löytäneet muutaman vahvistuksen ulkomailta, ja ensimmäisessä ottelussa oli mielenkiintoista mitata, mitä uudet pelaajat tuovat joukkueilleen. Ruotsista IFK:hon siirtynyt Johan Szybanow antoi nopean vastauksen tekemällä heti kolme maalia putkeen oikealta laidalta. Samoin Cocksin uusi kreikkalaispakki Georgios Kolovos osui kolme kertaa avausminuuteilla ja Cocks pääsi 5-3 johtoon. Peli alkoi vähämaalisena, kun kontrolloi palloa huolellisesti ja juoksi vauhdilla puolustukseen estämään IFK:n nopeat maalipaikat. Vielä 20 minuutin kohdalla joukkueet olivat tasalukemissa 7-7, Cocks-veskari Pedersenin  pysäytettyä palloja kovalla teholla. Molempien joukkueiden yhteispeli oli yhä hieman kesäterässä, ja hyökkäyksissä nähtiin paljon pallollisia virheitä. Löytääkseen tilaa hyökkäyksissä HIFK alkoi käyttämään jakson lopussa seitsemättä kenttäpelaajaa, ja käväisi nopeasti 8-9 johdossa 22 minuutin kohdalla. Pedersen kuitenkin jatkoi IFK-vetojen torjumista, ja loppuminuuteilla Cocks pääsi kahdella peräkkäisellä maalilla 12-10 taukojohtoon.

Toisen jakson IFK joutui aloittamaan vain neljällä pelaajalla kahden ulosajon vuoksi. Niiden lisäksi myös Joel Hagströmille tuomittiin 2-minuuttinen 32 minuutin kohdalla, kun maalivahdin takatukkaa hipaissut veto tulkittiin pääosumaksi. Matsin hyvin aloittanut Viljo Ukkonen oli entistä kuumemmassa vireessä IFK-maalilla, ja Cocks sai aikaan vain yhden pelitilannemaalin ylivoimasta huolimatta ensimmäisen 10-minuuttisen aikana. Christian Cosmo ja Arne Berglund nostivat IFK:n tasalukemiin 13-13, mutta Cocks karkasi uudestaan 16-14 etumatkalle Teemu Tammisen rankkareilla. HIFK jatkoi 7 pelaajan käyttämistä toisella jaksolla, ja osumia Cocks-verkkoon kertyi erityisesti Christian Cosmon (10 maalia) sekä Johan Szybanowin (8 maalia) käsistä. Cocksin kahden maalin johto kesti 42 minuuttiin asti (19-17), kunnes IFK nousi 19-20 johtoon, kun peliaikaa oli jäljellä 15 minuuttia. IFK:n juoksuvoima alkoi lopulta purra viimeisen vartin aikana, ja maaleja syntyi kiihtyvään tahtiin nopeista vastaiskuista. Neljällä peräkkäisellä maalilla IFK pääsi 20-24 johtoon viimeisen kympin alkaessa, ja piti kiinni ensimmäisistä sarjapisteistä matsin loppuun asti. Loppuhetkillä maaleja syntyi vauhdikkaasti kumpaankin päähän, mutta Cocks ei saanut eroa pienemmäksi ja summerin soidessa taululle jäi neljän maalin vierasvoitto 28-32.

Avausottelussa pelituntuman puute aiheutti paljon teknisiä virheitä molemmille joukkueille. Hyökkäyskuvioissa pallo ei aina löytänyt vastaanottajan kättä, ja puolustuksessakin yhteispeli oli välillä hieman myöhässä. Johan Szybanowin ensimmäinen liigaottelu oli ilahduttavan tehokas (8 maalia 9 yrityksellä), mutta Kasper Foss Eilertsen esiintyi puolustuksessa vain vähän aikaa toisella jaksolla. Viikko tai pari yhteistreeniä joukkueen kanssa tuo varmasti lisää tehoa pelaamiseen oman päädyn muurissa. Viljo Ukkonen palkittiin ansaitusti ottelun tähtipelaajana, Viljon estettyä Cocksin maalinteon yhteensä 21 kertaa. Pelitilanteissa torjuntoja kertyi 19 tarkkuudella 46,3 % ja seitsemästä rankkarista pallo jäi maaliviivan ulkopuolelle kaksi kertaa. Kauden ensimmäinen kotipeli Kalliossa pelataan ensi viikon perjantaina 11.9. kun vastaan tulee Cocksille viime kevään pronssipelit hävinnyt Grankulla IFK.

Maalintekijät  Cocks

Nro Pelaaja Maalit 7 m Yritykset Heitto %
15 Teemu Tamminen 10 4 14 71.4
23 Georgios Kolovos 6 0 9 66.7
51 Roope Ahlgren 3 0 6 50.0
17 Yury Lukyanchuk 2 0 2 100.0
45 Emanuel-Iulian Birtas 2 1 8 25.0
84 Miika Kaukoranta 2 0 6 33.3
10 Rasmus Tuomi 1 0 3 33.3
19 Roni Syrjälä 1 0 3 33.3
32 Joona Tamminen 1 0 1 100.0
9 Niko Hållman 0 0 1 0.0
30 Uuno Julkunen 0 0 0 0.0
42 Gellert Fekete 0 0 1 0.0
48 Vertti Salminen 0 0 0 0.0
MAALIVAHDIT Torjunnat Päästetyt Heitot yht. Torjunta %
1 Benjamin Pedersen 13 25 38 34.2
33 Eetu Nokkala 3 7 10 30.0

Maalintekijät  HIFK

Nro Pelaaja Maalit 7 m Yritykset Heitto %
52 Christian Cosmo 10 0 18 55.6
6 Johan Szybanow 8 2 9 88.9
91 Jooa Knaapinen 4 0 7 57.1
2 Arne Berglund 3 0 6 50.0
10 Joel Hagström 3 0 7 42.9
50 Armi Pärt 2 0 2 100.0
14 Nicolas Reenpää 1 0 1 100.0
23 André Udd 1 0 1 100.0
20 Jere Kantee 0 0 0 0.0
34 Oskari Suopajärvi 0 0 0 0.0
64 Jakob Meinander 0 0 0 0.0
94 Kasper Foss Eilertsen 0 0 0 0.0
MAALIVAHDIT Torjunnat Päästetyt Heitot yht. Torjunta %
26 Viljo Ukkonen 21 27 48 43.8

SEURAAVA OTTELU

HIFK – GrIFK
Pe 11.9. klo 19:00
Helsingin Urheilutalo