HIFK avausvoittoon Cosmon johdolla
Miesten Aktialiiga
Välierä 1/5
HIFK – Cocks 37 – 35 (18-16)
Ke 8.4. klo 20:00
Helsingin Urheilutalo

Tuntien laskeminen reilun kolmen viikon ajan oli lopulta ohi ja HIFK sai rynnistää vihdoin pelikentälle ensimmäisessä välierässä. Intoa riittikin punaisilla, sillä matsin viisi ensimmäistä maalia merkittiin IFK:lle ja Röda otti pelin haltuun vain neljässä minuutissa 5-0 johdolla. Cocks ei päässyt lainkaan IFK-puolustuksen ohitse, ja vieraiden nolla rikkoutui vasta kuuden minuutin kohdalla. IFK hallitsi matsia tilanteeseen 7-1 asti, kunnes kukkokin oppi kiekumaan 10 minuutin kohdalla. Cocksin kovimpana tykkinä alkuhetkillä savusi Elias Hartikainen, joka heitti alle vartissa viisi maalia, samalla kun IFK:n yritykset kolisivat maalipuiden joka nurkassa. Alussa kuuden maalin päähän uinahtanut Cocks saavutti IFK:n jo tilanteessa 9-9 ja puoliajan viimeinen kymppi aloitettiin tasaisesti taistellen. Maaleja vedettiin tasatahtiin, kunnes 11-11 tasoituksen jälkeen HIFK hyppäsi uudestaan kolmen maalin johtoon 15-12. Cocks kavensi jälleen eron yhteen maaliin, mutta maalirikkaat loppuhetket varmistivat IFK:lle 18-16 taukojohdon.
Toisen jakson alussa peli kulki tasaisesti viiden minuutin ajan. Cocksin 20-19 kavennuksen jälkeen HIFK osui neljä kertaa peräkkäin Vladimir Knopinskiin päästyä maalien makuun kohdistusharjoitusten jälkeen. Yhteensä 8 kertaa verkkoa heiluttanut Knopinskii teki toisen jakson alussa uransa 1.000 maalin Aktialiigassa IFK-paidassa, ja samoin Christian Cosmo ennätti juhlimaan pyöreitä tämän kauden 200. maalilla. Elias Hartikainen jatkoi toisellakin jaksolla vaarallisimpana kukkona kentällä, ja myös Santeri Vainionpää viimeisteli tehokkaasti viivalta. IFK pysytteli parin-kolmen maalin etumatkalla viimeisen vartin alkaessa, mutta Cocks sinnitteli eron tasoihin Niko Hållmanin tasoittaessa pelin 30-30:een kahdeksan minuuttia ennen loppua.
Jännittävä loppuratkaisu alkoi Bogdan Klepan torjunnoilla. Joel Hagströmin nopea vastahyökkäys pysäytettiin laittomasti ja HIFK sai arvokkaan ylivoimatilaisuuden vain 7 minuuttia ennen loppua. Jäähyn aikana IFK upotti kolme tärkeää maalia peräkkäin, ja otti ison askeleen lähemmäksi voittoa. Cocks ei edelleenkään luopunut toivosta, vaan kiipesi vielä kerran maalin päähän. Vaikeat loppuhetket saivat helpotuksen vasta ajassa 59:51 kun Jakob Meinander sai tehtyä voittomaalin Cocks-verkkoon.
Maalintekijät: maalit
HIFK 37
| Christian Cosmo | 13 |
| Jooa Knaapinen | 9 |
| Vladimir Knopinskii | 8 |
| Oskari Suopajärvi | 2 |
| Armi Pärt | 2 |
| Jakob Meinander | 2 |
| Nicolas Reenpää | 1 |
Tähtipelaajat
| Christian Cosmo | HIFK | 3 |
| Elias Hartikainen | Cocks | 2 |
| Jooa Knaapinen | HIFK | 1 |
2 min ulosajot
HIFK 2 x 2 min
| Jakob Meinander | 2 min |
| Nicolas Reenpää | 2 min |
Maalintekijät: maalit
Cocks 35
| Elias Hartikainen | 11 |
| Santeri Vainionpää | 7 |
| Niko Hållman | 5 |
| Joona Tamminen | 3 |
| Miika Kaukoranta | 3 |
| Roope Ahlgren | 3 |
| Calle Almander | 2 |
| Teemu Tamminen | 1 |
2 min ulosajot
Cocks 3 x 2 min
| Calle Almander | 2 min |
| Joona Tamminen | 2 min |
| Santeri Vainionpää | 2 min |