Joulumielellä jaettiin 82 pikkupakettia

Aktialiiga miehet
HIFK – ÅIFK  46 – 36 (26-20)
Ti 17.12. klo 19:30
Helsingin Urheilutalo

Tiistain myöhäisvuorossa pelattiin syksyn viimeinen kotimatsi ennen Karjaan vierailua ensi viikonloppuna. Vastaan oli matkustanut Åbon IFK, jolla oli tappioputkessaan jo 8 peräkkäistä tappiota. Edelliset kohtaamiset liigassa olivat päättyneet maalirikkaisiin HIFK-voittoihin lukemin 41-30 ja 33-42. Peli käynnistyi lupaavasti uuden maalijuhlan merkeissä, kun neljässä minuutissa nähtiin jo 8 maalia tasatahtiin 4-4. Åbo pelasi hyökkäyksensä päättäväisesti tekopaikkoihin, ja maalien jälkeen syöksyi vauhdilla alas puolustukseen. ÅIFK saikin määrättyä pelin tahdin ja pääsi yhdeksässä minuutissa jo kolmen maalin etumatkalle Martin Gristsukin upottaessa pallot verkkoon lähes joka heitollaan. Åbo pysytteli kolmen maalin päässä 13 minuuttiin asti, mutta jakson puolivälissä HIFK sai lisää tehoa maalintekoon. 15 minuutin kohdalla Röda oli kiivennyt tasoihin 13-13, ja alle 4 min myöhemmin HIFK oli päässyt jo 17-14 johtoon ennen Åbo IFK:n aikalisää. Vauhdikkaat hyökkäykset avasivat hyviä tekopaikkoja, ja erityisesti Oskari Suopajärvi tarjosi taas herkullisia pommeja kaukaa vasemman pakin paikaltaan. Puoliajan loppuhetkillä HIFK jaksoi paremmin painaa ylöspäin, kun vastahyökkäyksiä tuli enemmän ja enemmän. 25 minuutin kohdalla Jakob Meinanderin läpiajo vei HIFK:n jo kuuden maalin johtoon 23-17. Loppuminuuteilla maaleja tehtiin vielä tasatahtiin, ja viime sekunneilla kumpikin hukkasi tekopaikkoja vuorotellen ennen summerin töräystä. Taukotilanne 26-20 olisi riittänyt lopputulokseksi jo monessa muussa pelissä, mutta Kalliossa peliä jatkettiin vielä toisenkin puolituntisen ajan.

HIFK aloitti toisen puolikkaan terävästi kahdella peräkkäisellä maalilla. Kuuden minuutin jälkeen HIFK tuomittiin alivoimalle Igor Chiseliovin protestoitua liikaa edellisiä vihellyksiä. Alivoima kesti vain puolikkaan puolustuksen ajan, sillä Jooa Knaapinen katkaisi Åbo-syötön 10 sekuntia myöhemmin ja karkasi maalintekoon toiseen päähän. Tilanteesta vihellettiin kakkonen Åbon Gristsukille, joten joukkueet olivat tasavajaina vain 20 sekuntia myöhemmin. HIFK sai hyödynnettyä ylimääräisen tilan kentällä, ja jäähyjen päättyessä Röda oli jo 10 maalia edellä lukemissa 33-23.

HIFK:n maalit tehtiin koko joukkueen leveydeltä, kun kuusi eri pelaajaa viimeisteli vähintään 5 maalia matsissa. Punaisten maalikuninkaaksi nousi Vili Leppänen, joka toimitti 8 palloa Åbon verkkoon onnistuen jokaisella heitollaan. Pelin kovimmat tehot keräsi ÅIFK:n Martin Gristsuk, joka lopulta sai 10 maalia täyteen. Maalivahdit eivät montaa kertaa saaneet tiivistä ja paikoilleen asettunutta puolustusta eteensä, joten molempien torjuntatehot jäivät noin 25 prosenttiin. HIFK:n Viljo Ukkonen keräsi 10 torjuntaa, ja Åbon Eero Virtanen pysäytti 13 yritystä. Loppuhetkien leikittelyn jälkeen ero pysyi 10 maalissa, kun kauden uudeksi maaliennätykseksi yhdessä ottelussa kirjattiin 82 tehtyä maalia HIFK:n kotivoitossa 46-36. Voitolla HIFK nousi takaisin kolmospaikalle, mutta Grani saa pitää yhtä rästiottelua taskussaan keväälle saakka. Syyskauden viimeisenä pelinä HIFK haastaa vielä kerran Aktialiigan ykkösjoukkue BK-46:n Karjaalla.

Maalintekijät: 
HIFK  46

Vili Leppänen 8
Vladimir Knopinskii 7
Oskari Suopajärvi 6
Jakob Meinander 6
Jooa Knaapinen 6
Igor Chiseliov 5
Liam Hagman 3
Viktor Grönmark 3
Nicolas Reenpää 2

ÅIFK  36

Martin Gristsuk 10
Eemeli Maijala 5
Eero Laine 4
Sebastian Hernelahti 4
Emil Bredenberg 4
Adam Aspegren 3
Olli Tamminen 2
Cajus Maskula 2
Robin Keto 1
Aymen Ben Loucif 1

Tähtipelaajat

Vili Leppänen HIFK 3 tähteä
Oskari Suopajärvi HIFK 2 tähteä
Martin Gristsuk ÅIFK 1 tähti

2 min ulosajot
HIFK  5 x 2 min

Igor Chiseliov 1 x 2 min
Jooa Knaapinen 1 x 2 min
Nicolas Reenpää 2 x 2 min
Viktor Grönmark 1 x 2 min

ÅIFK  2 x 2 min

Martin Gristsuk 1 x 2 min
Sebastian Hernelahti 1 x 2 min